perjantai 25. toukokuuta 2012

Kotoilua...

Tänä keväänä meillä ei juu ole mennyt ihan kuin siellä kuuluisassa Strömsössä....Yhtä kaikki tähän mennessä on syntynyt 4 varsaa, joista yksi oli kuollut jo syntyessään.

Vanha mamma Almnäs Fabiola aloitti varsomiset 4.5 varsomalla aamutallin aikana ruunikon oripojan, nimeksi varsalle tuli Usvaniityn Jästi.








Hillevi jatkoi varsomisia 8.5 iltapäivän kunniaksi.Tamma kantoi reilusti yliaikaa ja varsa oli todella iso ja ennen kaikkea paksu.Tuloksena ruunikko tammavarsa jonka nimeksi tulee Usvaniityn Juliet.






Henrietta varsoi 10.5 Lordista tammavarsan joka menehtyi varsomiseen.Varsa yritti maailmaan häntä edellä ja synnytys ei sujunut ollenkaan niin kuin kuuluisi.

Toissa iltana 23.5 Helmi varsoi kauniin rautiaan piirtopää orivarsan, Usvaniityn Jaarlin.





Ponit ovat laiduntaneet jo jonkin aikaa, tästä ei taida ponit tyytyväisemmiksi tulla;





Tänään Hemuli viettää 6-vuotissynttäreitään, todella vaikea vaan uskoa että Hemulin varsakesästä on jo niin kauan...Vasta äsken sitä tilattiin pussimaitoa ja juostiin maitokulhon kanssa tunnin välein...





Hemuli osallistui shettiscupin  Driving Class osakilpailuun 17.5 Taimiojan  Hannan kanssa. Tuloksena oli 75p ja hienon hieno finaalipaikka Mustialaan syyskuussa.Ennen kauden alkua tuo finaali otettiin tavoitteeksi ja nyt se on saavutettu.Hemuli osallistuu sunnuntaina Savijärvellä samanlaiseen luokkaan , tavoitteeksi on asetettu  täsmällisempi ja näyttävämpi  suoritus.Katsotaan josko kauden aikana saataisiin vielä muutama piste lisää.

Kaiken kaikkiaan Hemuli on ollut ilmiömäisen nopea oppimaan ajamisen salat.Nyt on 7 kuukautta siitä kun kärryt ensimmäisen kerran olivat Hemulin perässä.Ja miten moneen onkaan jo ehditty:)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti