torstai 12. syyskuuta 2013

Mustiala ja paljon muuta!

Nyt kun katsoo viimeistä paria viikkoa taapäin voi vain ihmetellä mitä sitä taas on tehty;Käyty käyttiksissä, harjoitusraveissa,Mustialassa ja Lohjalla Hippoksen näyttelyssä.Sekä ajettu nuoria poneja lisää ja ja ....

Mustialan palkintosaalis ja tästä puuttuu niin hienot luokkavoittaja lakaatit kuin kaikki tavarapalkinnotkin...pöytä loppui kesken!
 

 
Mustialassa käytiin tosiaan kahtena päivänä yhteensä 8 ponin voimin.Lauantaina mukana oli 2 nuorta sekä Lordi.
 Janeth voitti taas (jo kolmannen kerran tällä kaudella) 1-vuotiaiden tammojen luokan, tällä kertaa II palkinnolla.
Jesse ei pettänyt myöskään ja oli oman myös ison luokan ykkönen ainoalla I palkinnolla!Jesse valittiin päivän lopuksi parhaaksi nuoreksi oriksi, Champion nuoreksi ja Lopulta Päivän Parhaaksi Poniksi!
Lordi kilpaili käyttöluokka finaaleissa Taimiojan Hannan kanssa.Ohjasajosta tuloksena oli 3. tila ja helpossa driving classissa tuli voitto!Kauas ei jäänyt champion tittelikään.
Myös 2-vuotiaat tammat Usvaniityn Hilja ja Hertta osallistuivat omistajineen.Hilja otti hienon luokkavoiton todella isosta luokasta I palkinnolla ja Hertta sai päivän trendin mukaisen III palkinnon.Pieni suloinen Hertta!
 
Nuorten Champion kehässä oli päivän päätteeksi siis 3 kasvattiamme näistä 2 Hemulin lapsia!Kasvattajaryhmämme lauantaina oli ison näyttelyn ainokainen ja tästäkin tuli kultaa!
 
Usvaniityn Janeth

 Usvaniityn Hertta
 Usvaniityn Hilja
 Usvaniityn Jesse


 Usvaniityn Lordi

 
Sunnuntai oikeastaan alkoi siitä mihin lauantaina jäätiin:) Sannin (Sabatini v. Stepelo) varsa Harry  voitti ensin orivarsojen luokan ja valittiin sitten Champion varsaksi.Harry oli ainut varsa joka sai I palkinnon!!
Sanni jatkoi tästä varsallisten tammojen luokkavoitolla I palkinnolla ja otti lopulta Champion tamma tittelin sekä päivän päätteeksi BIS I tittelin!Hillevi yritti peesata Sannia ottamalla luokkavoiton varsattomien tammojen luokasta myös I palkinnolla!
Elsa mummon 23v oli tyytyminen tällä erää III palkintoon.
Päivän viimeisin vaan ei vähäisin oli Hemuli;oriluokasta 2.sija I palkinnolla ja Res-Champion ori!
 
Näin BIS kehään meni meidän poneista Isä ja poika;Hemuli ja Jesse (aika harvinaista herkkua moinen , molemmat vielä omakasvatteja) sekä Sanni ja Harry.
Sanni tosiaan korjasi koko potin ja Jesse peesasi hienosti olemalla BIS III!!! Kotiin siis mentiin kera sylillisen palkintoja!!!
 
Elsa v.d. Horst ja Heidi porkka

 Usvaniityn Harry

 Sabatini v. Stepelo
 Usvaniityn Hemuli




 Usvaniityn Jesse BIS III
 Sabatini v. Stepelo BIS I
 ja tässä sen sylillisen hienoimmat:)
 
Tuskin oli ehditty huokaista kun matka jatkui tiistaina Lohjalle Hippoksen näyttelyyn.Matkaan lähdettiin 4 ponin kanssa , mutta arvosteluun asti pääsi lopulta 3.Intolle sattui matkalla haaveri joten Intolla on uusi yrittämä Hankasalmella.
 
Hemulin varsa Usvaniityn Jippu ,1-vuotias tamma, sai todella upeat pisteet; 9 8.5 8.5 8.5 8.5 7 6 8 8 yleisvaikutelma 8  I palkinto!!!
 
Lordin varsoista 1-vuotias tamma Usvaniityn Indira palkittiin II palkinnolla pistein; 8.5 8 7.5 8 7.5 7.5 7 8 7 yleisvaikutelma 7.5 .
 
Ja 2-vuotias tamma Usvaniityn Irina I palkinnolla ; 8 8 8.5 8 7.5 7 7 7.5 7 yleisvaikutelma 8 .
 
Usvaniityn Jippu kuva;Laura Taimioja
 
Elokuussa  käytiin Millitallilla käyttöluokkakisoissa Lordin ja Hemulin kanssa.Ajoin itse Hemulilla helpon driving class luokan tuloksena 74p ja toinen sija.Hanna osallistui Lordilla vaikeaan driving class luokkaan pistein 77 ja helppoon ohjasajoon josta tuloksena toinen tila 86pisteellä ja finaalipaikka.
 
Syyskuun 1 päivää taas vietettiin Harjussa Virojoella harjoitus raveissa.Mukana oli 3-vuotias Usvaniityn Julia (Hemulin tyttöjä).Julia suoriutui matkasta ihan mallikkaasti ja juoksi kilometriajaksi 3.24,9.
 
Verkassa
 Esittelyssä
 Voltissa
 Lähtö takaisin , ei ollut Julian vika!
 Ei kun menoksi!
 Loppusuora
Hemulin syysmuoti, hyvin varautunut pimeneviin iltoihin!
 Ajo oppilaat ovat edistyneet huimasti;
Usvaniityn Irina


 Usvaniityn Judith

 Usvaniityn Josefiina





 
 Vanhempi koiristamme nukahti elokuun lopulla ikiuneen joten nyt meillä on uusi perheenjäsen;autsralianpaimenkoira narttu Julsamorous Elfrieda eli Elli, 8-viikkoa.Hyvä ettei vinkupossu ole Elliä suurempi!
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti